Itsestäänselvää, että uskaltaa rakastaa taas?

Olin muutama kuukausi sitten matkalla kaverini kanssa, jota en ole tuntenut niin kauan. Yhtenä iltana hän alkoi puhua hänen kahdesta vanhasta koirasta. Hän pystyi puhumaan todella kauan rakastetuista hauvoistaan. Tämän takia kysyin häneltä:

– Miksi sinulla ei enää ole koiria?
– Ei, ei koskaan enää. He kuolivat melkein samaan aikaan ja se oli kamalinta mitä koskaan on tapahtunut minulle. En halua tuntea sitä surua taas.

Aloin miettiä miten tämä pätee ihmisiin. Kaikki, jotka joskus ovat rakastaneet henkilöä ja jotenkin menettäneet hänet, ovat varmaan ajatelleet: uskallanko rakastaa taas?

Loogisin, ja ehkä tavallisin, neuvo tai vastaus on: uskallat. Rakkaus on niin vahva tunne ja antaa niin paljon iloa, että kannattaa ottaa sen riskin. Teoriassa olen samaa mieltä, että sinun on panostettava jotta voisit voittaa, mutta käytännössä se on mielestäni paljon monimutkaisempaa. Pelko, että menettää rakkaansa ottaa yliotteen, niin ettet pysty nauttimaan suhteesta. Ajattelet jo mitä tapahtuu jos tai kun suhde loppuu. Jos tunnet näin, voit ehkä parhaiten sinkkuna, etkä suhteessa. Ainakin kunnes tunnet olosi turvalliseksi ja varmaksi taas.

Olen kiinnostunut teidän kokemuksista. Te, jotka ehkä olette menettäneet rakkaan sairaudelle tai muulla tavalla olette olleet mukana samantapaisissa tilanteissa – mitkä ovat parhaat neuvonne? Ja mitä ehdottomasti ei saa tehdä?

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!