833d1822e7873fe1eca054eb33a695b6

Selvisit ensimmäisistä treffeistä! Mutta mitä nyt tapahtuu?

Huomasin että olen melkein vain kirjoittanut ensimmäisistä treffeistä täällä blogissa. Mutta entä toiset, kolmannet ja neljännet treffit? Se miten ensimmäisillä treffeillä meni ei kerro koko totuutta, silloinhan kaikki alkaa!

Kaverini, joka on ahkera nettideittailija, sanoi näin pari päivää sitten:

“Siis, VIHAAN toisia treffejä. Panikoin niin paljon silloin. Ensimmäisillä treffeillä en ole ollenkaan hermostunut koska minulla ei ole odotuksia. Mutta sitten… hermot tulevat. En esimerkiksi tiedä milloin kuuluisi pussailla ensimmäisen kerran?!”

Ja kyllä, ymmärrän häntä. Olen itse tuntenut samoin. Koska olen toimittaja, olen tottunut luomaan hyvän tunnelman kun tapaan uuden henkilön ensimmäisen kerran – kysyn kiinnostavia kysymyksiä ja yritän luoda mukavan tunnelman, vaikkemme ehkä “klikkaisi”. Ensimmäisillä treffeillä en myöskään tunne paineita siihen, että meidän pitäisi tulla läheisiksi tai oppia tuntemaan toisiamme kunnolla. Ensimmäisillä treffeillä katsotaan jos siitä voi syntyä rakkautta.

Vasta heippa-halin jälkeen oma pieni h*lvettini alkaa. Silloin täytyy odottaa vahvistusta toiselta jos hän piti sinusta ja haluaa jatkaa deittailua, vai ei. Parin hermostuneen tekstarin jälkeen alkaa odottaa että hän pyytäisi toisille treffeille. Jos näin käy, kaikki muuttuu. Toisilla treffeillä huomaa yleensä jos tästä voi syntyä rakkaussuhde vai ei. Kaikki on edelleen uutta ja kaikki voi edelleen mennä pieleen. Siltä ainakin tuntuu. Tuntuu kuin koko tulevaisuuteni riippuu siitä jos valitsen väärän mekon tai jos söin valkosipulia lounaaksi. Tulevaisuuteni ei tietenkään oikeasti riipu siitä, mutta ajattelin silti kirjoittaa pari henkilökohtaista neuvoa teille jotka olette tässä tienhaarassa ensimmäisten ja toisten treffien välissä. Ja ei, ei tietenkään ole olemassa sääntöjä rakkaudelle, mutta näe nämä neuvot 29-vuotiaan sinkkunaisen kokemuksina ja vahinkoina… Ok, here we go:

  • Jos ensimmäiset treffit olivat lyhyet kahvilatreffit tai drinkit – yritä tehdä toisista treffeistä henkilökohtaisemmat. Yritä keksiä vähän vakavampi aktiviteetti jota voitte tehdä yhdessä. Sen ei tarvitse olla mitään monimutkaista, mutta ehkä pitkä kävely hienolla alueella, minigolf tai illallinen ravintolassa.
  • Yksi riski (varsinkin jos on nuorempi!) on että teette aina samoja juttuja, kuten juotte liian paljon baarissa tai että teillä vain on “leffailtoja”, eli että vietätte vain aikaa sängyssä. Jos vain tekee näitä asioita suhteen on vaikea kehittyä joksikin vakavammaksi. Kannatan siksi klassisia, romanttisia treffejä!
  • Älä pelkää fyysistä läheisyyttä. Teidän ei tarvitse kävellä käsi kädekkäin tai pussailla keskellä kaupunkia, mutta pidä kättäsi hänen ympärillä joskus, istukaa lähekkäin tai halatkaa pitkään. Muista että mitä pidempi aika menee ennen ensimmäistä fyysistä kosketusta, sen vaikeampaa on koskettaa ensimmäisen kerran. Pahimmassa tapauksessa jäätte kavereiksi tai vaikutat epäkiinnostuneelta.
  • Avaudu! Jos ensimmäisillä treffeillä tunnelma oli kuin työhaastattelussa jossa haluaa vain näyttää parhaat puolensa, näytä toisilla treffeillä kuka todella olet. Sinun ei tietenkään tarvitse kertoa kaikki henkilökohtaisimmat salaisuutesi, mutta jos sinulla on jotain suurta josta tulevan kumppanin pitäisi tietää, nyt on aika puhua siitä. Esimerkiksi jos olet eronnut äskettäin, sinulla on lapsia, olet sairas tai raitis alkoholisti. Minä haluaisin ainakin tietää näistä asioista heti enkä myöhemmin ja tuntea oloni huijatuksi. Voi myös varovaisesti kysyä toisen tulevaisuuden unelmista ja suunnitelmista. Voiko meillä olla yhteinen tulevaisuus?
  • Oliko teillä mukavaa? Älä pelkää sen kertomista. Olette luultavasti yhtä epävarmoja ja hermostuneita ja minusta kolmen päivän -sääntö (siis että pitää odottaa kolme päivää treffien jälkeen ennen kuin voi soittaa tai tekstata) on turha! Lähetä jo samana iltana viesti jos pidit treffeistänne, esimerkiksi “Oli tosi kiva nähdä! Seuraavalla kerralla minä maksan ;)”.

Oletko lukenut tämän ja odotat nyt perhoset vatsassa seuraavia treffejä? Siinä tapauksessa haluan sanoa: ONNEKSI OLKOON! Ihastuminen on ihana tunne. Heittäydy kesäöihin, pidä hauskaa, pussaile, flirttaile – ja ennen kaikkea: älä ota itseäsi liian vakavasti. Jos treffeistä ei synnykään suhdetta, muista että on olemassa satoja tuhansia muita sinkkuja.

Kiitos että luit ja muista kommentoida!  ♥ /Cecilia

b9dac379fc7d6c0e0c142f32d170a6b2

dating


There is 1 comment

Add yours

Post a new comment