Vaiheet rakkauden etsinnässä

– Siis, jos et löydä kumppania tai saa lapsia kukaan ei voi periä sinulta. Oletko miettinyt sitä?

Ei, en ollut lapsenvahtina jonkun kyseliäälle 10-vuotiaalle. Istuin autossa parhaiden kavereideni kanssa ja puhuimme perhe-elämästä. Yhtäkkiä yksi heistä tajusi että olen sinkku ja että minulla ei ole sisaruksia. En voi saada veljiä tai siskoja, joten “minun on löydettävä kumppani”.

– Kyllä, olen miettinyt sitä. Pahimmassa tapauksessa saan kai testamentata kaiken urheiluyhdistykselleni, niin että junnut voivat matkustaa turnauksiin joka vuosi, vastasin ystävälleni. 

Olisi kai aika loogista panikoida kaverini kommentista. Olen 35-vuotias, suurimalla osalla lapsuuden ystävistäni on lapsia (ja ollut kauan), enkä tiedä jos tai milloin tapaan jonkun. Ja kuka hän siinä tapauksessa on? Mutta jostain syystä olen aika rauhallinen, paljon rauhallisempi kuin olen ollut eri vaiheissa elämääni. Ajatelin nyt kertoa näistä vaiheista ja siitä, miten olen suhtautunut rakkauden löytämiseen. Voin lisätä että aloin deittailla aika myöhään elämässäni eikä minulla koskaan ole ollut todella pitkiä suhteita. Aloitetaan siitä kun olin 22 vuotta.

22-27   HUUMAN AIKA

Nuoruudessani olin yksinäinen susi, joten jotta kiinnostuisin naisesta, hänessä piti olla jotain erikoista. Kun deittailin halusin tuntea rakkauden huuman heti. Muuten ei ollut syytä jatkaa seurustelua, en saanut siitä mitään. Halusin huumaa.

28-32   KIIRE LÖYTÄÄ JOKU

Kaverini hankkivat lapsia, ostivat taloja ja järjestivät hienoja pari-illallisia. Halusin tietenkin myös olla osa sitä yhteisöä ja tästä alkoi intensiivinen deittailu. Tunsin oloni yksinäiseksi ja halusin hinnalla millä hyvänsä löytää jonkun. Muuten juna lähtisi ja minä jäisin seisomaan asemalaiturille.

Tämä oli rankin vaiheeni sinkkuna. Laitoin usein omat tarpeeni sivulle ja mukauduin toisten tarpeiden mukaan koska halusin niin epätoivoisesti löytää jonkun. Se ei ollut hyvä idea.

33-TÄNÄÄN   JOS LÖYDÄN JONKUN, LÖYDÄN!

Kaverini ovat eronneet, myyneet talonsa ja syövät Billys -pizzaa telkkarin edessä. Ei, toisten epäonni ei ole rauhoittanut minua, mutta näen 35-vuotaana elämäni eri tavalla. Olisi ihana tavata joku, mutta elämäni ei riipu deittionnestani. Ennen halusin löytää kumppanin täyttämään tyhjän oloni, tänään haluan että nainen antaa elämälleni lisämakua!

Tämä oli matkani tähän asti. Viiden vuoden päästä ehkä ajattelen ihan toisin. Meillä on kaikilla kokemuksemme, jotka riippuvat siitä mitä olemme tehneet ja kokeneet aiemmin elämässämme. Iällä ei esimerkiksi ole yhtään merkitystä, mutta olen varma että kaksi jotka tapailevat voivat joskus olla ihan eri elämänvaiheissa. Kun yksi etsii äiti- tai isäehdokkaita, toinen voi etsiä hetken huumaa. Ja silloin voi tietenkin syntyä väärinkäsityksiä.

Yhdellä kaverillani, itse asiassa hän joka kysyi minulta perinnöstäni, on tapa päästä eroon tästä ongelmasta: kun hän alkaa seurustella uuden henkilön kanssa, hän kysyy aina “miltä uskot että elämäsi näyttää viiden vuoden päästä?”. Hän haluaa todella paljon lapsia ja haluaa siis tietää missä elämänvaiheessa hän, jonka kanssa hän seurustelee, on. Olen aina ollut sitä mieltä että se on vähän liian “suuri” kysymys, mutta kaverillani on tietenkin pointti. Jos hänen seurustelukumppaninsa vastaus on että hän haluaa satsata 100% uraansa viiden vuoden päästä, se on vastuas jota täytyy kunnioittaa. Mutta se ei ehkä ole niin hyvä alku toimivalle suhteelle. Mutta toisaalta, rakkaus voittaa (melkein) kaiken!