great_gatsby

Emmekö voi vain unohtaa uudenvuoden stressin?

Muutumme kaikki vähän omituisiksi uudenvuoden kiepeillä ja teemme vähän outoja asioita.

Muistan kerran kun olin tosi huonoissa juhlissa ja tunsin oloni niin hirveän epäonnistuneeksi sillä olin ainut sinkku kaikkien parien keskellä. Kun sain tekstarin yhdeltä mieheltä (joka oli juuri jättänyt minut) jätin kaikki kaverini ja menin hänen luokseen. Oli tietenkin mahdoton saada taksi, joten kävelin kolme kilometria korkokengissä ja lyhyessä hameessa lumessa. Tein kaikkeni ettei minun vain tarvitsisi olla yksin vuoden viimeisenä yönä. Mutta kun seuraavana aamuna hiivin ulos hänen kämpästään, tunsin oloni yksinäisemmäksi kuin koskaan. Kuinka toivoinkaan että olisinkin vain lähtenyt ajoissa juhlista kotiin, vaihtanut mukavaan yöpukuun ja mennyt nukkumaan.

Emmekö voi vain unohtaa kaiken uudenvuoden stressin tänä vuonna? Tai voisimmeko edes sopia että uusivuosi toivon mukaan on mukava ilta, mutta että kyllä tulee lisää mukavia iltoja elämässä? Jos voisimme saada odotuksemme alas, niin uskon että meillä kaikilla voisi olla paljon kivempaa. Joo, voit joutua tosi tylsille pari-illallisille ainoana sinkkuna. Tai sitten juot liian paljon ja oksennat hiuksillesi tai soitat vanhalle eksälle jolle sinun ei todellakaan pitäisi soittaa ja sanot asioita joita kadut seuraavana päivänä. Mutta yritä toistaa itsellesi että “tulee lisää hauskoja iltoja, uudenvuodenaatot eivät ole sen kummallisempia iltoja, vaan vain yksi 365:stä illasta sinä vuonna. Ja seuraavana vuonna tulee 365 uutta iltaa joina voit tanssia, pussailla ja nauraa.”

Ehkä juuri tänä uudenvuodenaattona käperryt sohvaan oikein hyvän elokuvan eteen litran jäätelön kanssa? (Tai kissasi kanssa). Maailma ei kaadu vaikket saakaan pussailla kun kello lyö kaksitoista. Lupaan!

 

giphy

dating


There is 1 comment

Add yours
  1. Phiit

    Mutta positiivista tässä tapauksessa luulisi olevan, ettei kenenkään loppujen lopuksi tarvinnut olla kyseistä iltaa yksin 🙂


Post a new comment