naetdejting

Nettideittailun sesonki

Ahmitko pizzan uudenvuodenpäivänä? Oletko nähnyt monta elokuvaa joululoman aikana? Olet ehkä ostanut salikortin ja luvannut itsellesi että vuodesta 2016 tulee terveellinen vuosi. Joskus me ihmiset olemme todella ennalta arvattavia ja on kuin käyttäytyisimme kaavojen mukaan. Sama pätee myös nettideittailussa ja loppiaisviikolla nettideittailemme todella ahkerasti!

Nettideittailu seuraa samaa trendiä kuin esimerkiksi kuntosalikorttien myynti. Kaiken jouluruoan ja -juoman jälkeen on aika loogista että haluaa liikkua. On kai myös luonnollista että kaipaa kumppania juuri nyt. Joulu ja uusivuosi muistuttavat meitä että yksi vuosi on jälleen kulunut, mutta ensi vuonna, silloin kyllä tapaan jonkun. On yhtä hyvä aloittaa etsiminen nyt. Näin monet varmaan ajattelevat.

Uskon myös että joululomalla pysähdymme. Rauhoitumme ja mietimme. Mikä on tärkeää elämässäni? Työ tai itsensä toteuttaminen ei ehkä ole kaikkein tärkeintä, vaan löytää joku jonka kanssa jaata elämä.

Olen itse “Matti Meikäläinen” tässä aiheessa. Kaipaan yleensä eniten suhdetta juuri tähän aikaan vuodesta. Jokainen vuodeaikana tuo kuitenkin mukanaan haasteita meille sinkuille:

TALVI
On pimeää, kylmää ja monet eivät liiku kauas kotoa. On paljon aikaa miettiä omaa rakkauselämäänsä jonka takia läheisyydenkaipuu kasvaa.

KEVÄT
Vastarakastuneita pareja alkaa ilmestyä kaduille ja puistoihin. Kiva heille, mutta minähän haluan myös jonkun.

KESÄ
Monen mielestä kesä on aika jolloin kuuluu olla sinkku. Joo, kesällähän Suomi herää henkiin, mutta se on myös vuodenaika jolloin perheet viettävät paljon aikaa yhdessä. Ilman omaa perhettä ja sinkkukavereita kesä voi olla rankkaa aika.

SYKSY
Light-versio talvesta. Kun ulkona pimenee olisi ihana löytää joku ettei tarvitsisi olla yksin.

Mitä mieltä te lukijat olette? Milloin on vaikeinta olla sinkku? Samalla kun mietitte, lähettäkää viesti jollekin joka vaikuttaa kiinnostavalta. Kaipaammehan me kaikki juuri nyt eniten treffejä!

dejt

Mitä mieltä olet tästä kirjoituksesta tai blogista? Onko sinulla ehdotuksia mistä voisin kirjoittaa jatkossa? Kommentoi!

 

dating


There are 2 comments

Add yours
  1. Tomaku

    Kyllä sitä joka uutenavuotena tekee lupauksen että kyllä se oikea neito kävelee mua vastaan ja antaa halin ja muuta. Kaukaiseksi haaveeksi on jäänyt koko mun elämän ajan, halia en ole koskaan vielä saanut keneltäkään. Perheen haluisin enemmän kuin mitään muuta maailmassa, mutta ehkä musta on sitten tehty liian ruma ankanpoikanen mitä ei kukaan huoli edes säälistä. En ole myöskään suustani se juttuniekka kuka tulee kaikkien ihmisten kanssa toimeen loistavasti, ehkä se johtuu siitä koska en katso telkkaria ollenkaan enkä lue uusimpia lööppejä. Vaikeeta keksiä jutunjuurta.

    Toivon Suomeen samanlaista ohjelmaa kuin “Liian ruma rakkauteen”, sopisin täydellisesti siihen ohjelmaan. Tai no, kyllä mua karkuun juostaisiin sielläkin vaikka olen kunnollinen mies kuka ei ryyppää eikä polta ja väkivaltaakaan en suvaitse missään muodossa. Ehkä se onkin siinä syynä, liian kiltti ja hellä mies on tylsä.

    Ehkä mun neito kävelee mua vastaan sitten kun täytän 40v, ekan 30v aikana ei ole vielä kävellyt ja sinkkuna on tullut oltua koko turha elämä.

    Mihin asti sitä jaksaa yrittää? En tiedä miksi elätän mun turhia haaveita onnesta ja rakkaudesta vuodesta toiseen. Vähemmällä stressillä pääsis varmaan jos lopettais ja hyväksyis turhan kohtalonsa siitä että tulee elämään ikänsä sinkkuna ja syrjittynä.

    • Seinäruusu

      Ehdottaisin, että lukisit Tommy Hellstenin kirjan Saat sen mistä luovut. Auttoi minua löytämään sen mitä halusin. Jokin harrastus antaisi sinulle uutta ajateltavaa. Siinä ei tarvitse miettiä ulkonäköä eikä yksinäisyyttään, mutta siitä saa sisältöä elämään. Ujo ja hiljainenkin saa seuraa, kun hakeutuu tilaisuuksiin, joissa tapaa muitakin hiljaisia ja ujoja.


Post a new comment