6.-60

Kun on aika mennä eteenpäin

On yhtä vaikea aloittaa uusi suhde kuin lopettaa suhde. Olen aina tehnyt kaikkeni pelastaakseni suhteeni, myös silloin kun niitä on ollut mahdoton pelastaa. Usein pelastusyritykseni on mennyt niin pitkälle että kun lopulta eroamme, ei ole enää mitään puhdasta ja hienoa joka ennen oli “me”. Ainoa jonka muistamme on kaikki suru ja kipu. 

Tapasin ensimmäisen ison rakkauteni kun olin 17. Hän oli 19, ajoi autoa ja soitti kitaraa. Olin niin rakastunut! Vuoden ajan olimme yhdessä koko ajan ja melkein asuin hänen äitinsä luona. Lintsasin koulusta jotta saisin olla hänen kanssaan ja olin yhä harvemmin kavereideni kanssa. Riitelimme ja rakastimme, itkimme, olimme mustasukkaisia ja puhuimme kihlauksesta. Tämä ei tietenkään ollut terve suhde, mutta olin niin nuori eikä minulla ollut ollut poikaystävää ennen. Eräänä päivänä aloimme kuitenkin puhua erosta. Meidän olisi pitänyt erota silloin niin muistoni ensimmäisestä rakkaudestani olisi ollut jotain söpöä ja ihanaa. Jotain joka saa minut hymyilemään kun mietin sitä miten nuori ja naiivi olin. Jotain jota mietin välillä ja mietin miten hän voi nyt ja mitä hän tekee.

Sen sijaan erostamme tuli hirveä ja se kesti pidempään kuin itse suhde. Ehdin tulla ylioppilaaksi, ehdin matkustaa ulkomaille yksin, ehdin melkein tulla aikuiseksi – ja koko ajan hän oli jossain taustalla ja sai minut voimaan huonosti. Huono omatunto piinasi minua kuin paha haju josta ei pääse eroon. Tapasin muita miehiä ja yritin jatkaa eteenpäin, mutta jos hän soitti minulle en voinut muuta kuin itkeä sen puhelun jälkeen.

Kun mietin häntä tänään ja aikaamme yhdessä, minun on vaikea muistaa miksi rakastuin häneen. Muistan vain miten vaikeaa oli erota. Tulen vihaiseksi hänelle koska hän ei antanut minun mennä, mutta myös itselleni koska en ollut vahvempi. 

Luota mututuntumaasi; jos suhde tuntuu väärältä tai epäterveelliseltä, se luultavasti myös on sitä. Kun lopulta olet päässyt irti suhteestä, mieti miksi jäit niin kauan siihen suhteeseen.

dating


There are no comments

Add yours