Baby, olen ostanut sinulle asunnon
Olen kokenut rakkauden huonoja puolia monta kertaa. Itse asiassa, useamman kerran kuin osaan laskea. Olen itkenyt, heittänyt kännyköitä seiniin ja jopa leikannut saksilla valokuvia rikki. (Olen nimittäin niin vanha, että minulla on ollut OIKEITA valokuvia joita leikata). En silti kadu mitään. Kuten Edith Piaf laulaa: ”Non, je ne regrette rien” (en kadu mitään).
Tämä voi kuulostaa kliseiseltä, mutta minusta on parempaa että on rakastanut ja tullut loukatuksi, kuin ettei koskaan ole päästänyt ketään oikein lähelle eikä ole koskaan kokenut rakkautta.
Suhteissani minä olen aina ollut romantikko. Olen antanut kaiken suhteelle ja kumppanini on usein ollut realistisempi ja halunnut ottaa kaiken hitaammin. Se ehkä on ollut hyvä asia, kut ajattelen suhteitani näin jälkikäteen. Mutta toisaalta: what’s the point jos ei uskalla uskoa suhteeseen? Mikä pointti siinä on, että pitää tunteensa kurissa ja ottaa rauhallisesti? Emme kuitenkaan pysty ohjaamaan tulevaisuuttamme. Emme voi välttää loukkaantumista. Olen uhrannut todella paljon rakkauden takia, mutta en kadu sitä. Päinvastoin, olen ylpeä siitä. Voin käsi sydämellä sanoa, että olen tehnyt kaikkeni sen eteen, että suhteeni toimisivat.
On helppoa luulla, että kaikki tapaavat elämänsä kumppanin helposti ja että ensimmäisellä kerrallla kaikki on oikein. Näin voi käydä joillekin, mutta useimmiten meidän on suudeltava montaa sammakkoa ennen kuin tapaamme prinssimme tai prinsessamme.
Noin puolet kaikista avioliitoista päättyvät valitettavasti eroon, joten elinikäiseen rakkauteen voi olla vaikea uskoa. Haluan siksi lainata Julia Robertsin hahmoa Viviania elokuvassa Pretty Woman. Richard Geren hahmo Edward on juuri tarjoutunut vuokraamaan asunnon hänelle, niin että Richard voi tulla Vivianin luo välillä:
”- Kun olin pieni unelmoin, että prinssi pelastaisi minut valkoisella hevosella. Mutta hän ei koskaan sanonut ‘baby, olen ostanut asunnon sinulle niin että voimme tavata pari iltaa viikossa’.”
Ymmärrämme kaikki mitä Vivian tarkoittaa. Hän tietää, että hän ansaitsee KAIKEN, joten miksi hän tyytyisi leivänmuruihin? Kun tapaat henkilön joka ei halua suhdetta “juuri nyt”, mutta haluaa tapailla ja “pitää hauskaa”, mutta sinä haluat lisää – älä tyydy siihen! Et halua hänen säälittävää asuntoaan. Haluat linnan ja prinssisi tai prinsessasi. Eikä prinssisi/prinsessasi halua mennä kotiin toisten kanssa koska hän “ei ole valmis suhteeseen”; sillä niin sadut loppuvat yleensä, vai mitä?
Elokuvasuhteilla tai vastaavilla fiktioilla ei kenenkään pitäisi perustella tekemisiään – paitsi tietenkin, jos tosielämässä joku esittää, että osti sinulle “asunnon, jotta voi käydä parina iltana (kuksimassa)”. Silloin voi olla varaa kieltäytyä moisesta kunniasta, jos asunnon ostaneella ei ole kovin kiinteitä muita suhteita samaan aikaan. Ylemmän tason miehillä, joiksi rikkaita voinee kutsua geremäisestä ulkonäöstä huolimatta, voi olla naisia jo ennestään joka sormelle, jossa tilanteessa asunnosta kieltäytyminen saattaisi vain johtaa toteamukseen: kyllä se jollekin toiselle varmasti kelpaa. Mutta jos kieltäytyjällä on lähellekään robertsmaisesti avuja, niin mikäs siinä, se ei pelaa joka pelkää eikä välttämättä voita mitään.
Pienimuotoisemmin ja vähemmän suureellisissa olosuhteissa, jokaisen tietenkin kannattaa tutkailla tuntojaan eikä turhaan kaihtaa suhteen aloittamista joidenkin sellaistan toissijaisten seikkojen varjolla kuin vaikka asunto ja asuminen …