Mahdotonta uhrata yhtä paljon?

“Testaa miten paljon deittisi on valmis tekemään vuoksesi. Jos annat enemmän kuin saat, hän ei ole se oikea”. Tämä on tavallinen neuvo deittailussa, mutta täytyykö todella olla niin pessimistinen? Mehän olemme kaikki erilaisia ja elämämme näyttävät erilaisilta, vai mitä?

Muutama vuosi sitten deittailin todella paljon. Deittailen edelleen, mutta ihan erilailla. Ennen tuntui kuin minulla olisi jonkinlainen päivystys meneillään, kuin palomiehellä. Jos joku halusi tavata minut heitin päällee vaatteeni, liu’uin alas tankoa ja juoksin treffeille. Kaikki mitä olin tekemässä ei ollut yhtä tärkeää kuin mennä treffeille. Odotin myös, tai melkein vaadin, että deittini ajattelisivat myös kuin minä. Jos joku perui treffit, muutti treffien aikaa, tai muulla tavalla yritti välttää treffejä, oletin heti että hän ei ottanut deittailua tosissaan. Ja otin sen henkilökohtaisesti.

Kerran yksi nainen Helsingistä oli esimerkiksi tulossa kylään minulle. Pari päivää enne treffejämme hän lähetti viestin ettei hän pystynytkään tulla, koska hän oli tehnyt niin paljon töitä että hän oli ihan poikki. Minusta se ei riittänyt syyksi – “jos haluaa, niin jaksaa! Hän deittailee varmaan jotain toista ja siksi hän tekee oharit.”, ajattelin

Tänään elämäni näyttää toiselta. Läheisiä ovat menehtyneet ja moni sukulainen on sairastunut, esimerkiksi. Minulla on siksi enemmän asioita joita minun on huomioitava ja enemmän vastuuta joka vaatii sekä voimaa että energiaa. Haluan tavata kumppanin yhtä paljon kuin ennen, mutta suhteen täytyy toimia muun elämäni kanssa. Luulen että vanha Christian näkisi tämän päivän Christianin piittaamattomana joka ei panosta riittävän paljon deittailuu, mutta tosiasiassa “uhraan” enemmän sen oikean löytämiseen tänään, sillä elämäni on paljon monimutkaisempaa tänään. Deittailuni on kuitenkin helppo käsittää päinvastaiseksi, joten onko edes mahdollista mitata miten paljon eri henkilöt uhraavat deittailuun ilman että tiedämme niin paljon henkilöstä?

Uskon, että hyvät deitit voivat joskus mennä mönkään koska henkilöiden välillä on epätasapaino. Toinen on aktiivi ja toinen passiivi. Passiivin mielestä aktiivi painostaa häntä likaa ja siksi suhde päättyy, ilman että selittää toisilleen miten suhtautuu deittailuun ja suhteisiin. Ajattelee vain itseään ja mikä omasta mielestä on oikein ja mikä väärin.

Ratkaisu on, kuten melkein aina, kommunikaatio. Minun esimerkissäni naisen kanssa, joka teki liikaa töitä jaksaakseen deittailla, on oiva esimerkki siitä, miten ei pitäisi tehdä. Meidän olisi molempien pitänyt toimia erilailla. Minun olisi pitänyt olla ymmärtäväisempi eikä niin pessimistinen, sillä sain myöhemmin kuulla että hän sai burnoutin. Hän ei siis valehdellut minulle. Olisin voinut kirjoittaa “Ok, huilaa kunnolla niin voimme tavata joku toinen päivä.” Deittini olisi vuorostaan pitänyt ymmärtää että hän antoi epävakavan kuvan itsestään sanomalla että häntä väsytti työn takia. Hän olisi voinut kehittää sanomistaan esimerkiksi näin: “Olen todella väsynyt monen pitkän päivän jälkeen töissä. Minä toimin nän; kun teen liikaa töitä olen ihan naatti. En silloin ole parasta seuraa ja haluan mielummin tavata sinut kun olen pirteä ja ilinen. Soittelen silloin.” “Ok, nyt tiedän, ei hätää.”, olisin vastannut.

Mitä kokemuksia teillä on? Miltä hyvä/huono kommunikaatio näyttää?

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta tai blogista? Tai ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!