Hyi lapsille?
Miten vaikeaa on sukeltaa ”deittiviidakkoon” jos on lapsia? Siitä haluaisin keskustella tällä viikolla.
Muutama päivä sitten sain viestin lukijalta joka on yksinhuoltajaäiti, ja antamassa periksi uuden kumppanin löytämisessä. Hän on saanut rukkaset monta kertaa ja uskoo että syy on usein ollut se, että hänellä on lapsia. He, joiden kanssa hän on seurustellut, eivät koskaan sanoneet sen olevan syy, mutta hänestä tuntui siltä. Tämä on saanut hänet tuntemaan epäonnistuneeksi, rumaksi ja jopa ällöttäväksi jotenkin. Hän on jopa ajatellut sen hirveän ajatuksen, että olisi helpompaa ilman hänen kaksi lastaan, joita hän tietenkin rakastaa yli kaiken.
Hänen sanansa koskettivat minua ja hänen tilanteensa vaikuttaa todella surulliselta, siis se, että he joita rakastaa eniten ovat este. Yllätyin myös, vaikkakin tiedän että monet eivät halua seurustella henkilön kanssa jolla on lapsia. Mutta luulin että olimme tulleet pidemmälle.
Olen itse varttunut ajassa ja ympäristössä jossa erot olivat epätavallisia. Ne olivat jopa tabu joista monet eivät halunneet keskustella. Vuosien varrella paljon on tapahtunut – eikö meidän pitäisi olla avoimpia käsityksessämme siitä, miltä perheet voivat näyttää?
Toisaalta tämän päivän yhä itsekkäämpi yhteiskunta on varmaan vaikeuttanut vanhempien deittailua. Tänään ei ole yhtä itsestään selvää hankkia lapsia, jotkut haluavat keskittyä itseensä lapsien sijaan. Monen mielestä perhe-elämä sisältää myös paljon uhrauksia kun haluaisi vain tehdä hauskia asioita.
Ajattelen sen takia näin: jos perustaa perheen, sen on oltava oma. Yhä useammalla ei ole aikaa, ei halua tai ei jaksa ”hoitaa toisen lapsia”, kuten monet negatiiviset ilmaisevat asian.
Mitä mieltä te olette? Onko nykyään vaikeampaa vai helpompaa deittailla yksinhuoltajana? Entä mitä mieltä te olette jotka olette sinkkuja?
Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista tai ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa, tai muuta? Kommentoi!
Voin miehenä sanoa, että lapset eivät ole este, mutta ne voivat murskata siihen perheeseen tulevan miehen onnellisuuden haaveet. Puhun kokemuksesta. On todella vaikea ja aikaa vievä prosessi saada itsensä hyväksytyksi ja kuitenkin hyvin usein on erilaisia vastoinkäymisiä arjessa. Lapset kaipaavat omaa isäänsä, lapset eivät hyväksy, syyttävät ehkä erosta tätä uutta miestä (minua), lapset ovat eriluonteisia koska ovat eri miehen.. syitä on lukemattomia. Minä haluaisin vain rakastaa ja olla rakastettu ja toimia kuin lapset olisivat omiani ja sehän ei onnistu monessakaan tapauksessa. Lisäksi nainen asettaa lapset etusijalle, ei välttämättä halua enää uusia lapsia… tältäkin puolelta on hyvin paljon kaikenlaisia uhkakuvia. On siis paljon helpompaa kun sillä toisellakaan ei ole lapsia, sille on pelko ”tuhlata” taas omaa aikaansa, kun lopputuloksena on jälleen kerran yksin. Nainen jolla on lapsia, hänelle sopisi mies, jolla myös on omat lapset, jotta hän olisi saanut kokea sen isyyden jo.