Kirjoutustapamme – mitä se kertoo meistä?

Mennä treffeille jonkun kanssa johon on tutustunut deittisivustossa on aika erikoista: tapaa henkilön jota ei ole tavannut ennen, jonka kanssa on ainoastaan kommunikoinut kirjallisesti (jos ei siis ole puhunut puhelimessa/skypessä ennen treffejä). Päättää siis että haluaa tavata henkilön sen perusteella mitä ja miten hän on kirjoittanut. Mutta voiko henkilöä oikeasti tuomita sen perusteella miten hän kirjoittaa? Ja miten siinä tapauksessa tuomita henkilöitä jotka eivät pidä kirjoittamisesta tai heitä joilla on lukihäiriö? Tästä haluaisin keskustella tänään.

Kesällä vietin aikaa äitini katolla. Oli aika vaihtaa peltikatto ja autoin kattoasentajaa. Minulla on aika hyvä kunto ja olen aika vahva, mutta minusta ei silti ollut paljon apua. Olen nimittäin todella huono puutöissä. Se, että tiikerisaha ei ole saha jossa on tiikerin kuva ja että Corten-peltiä on vaikea sahata ovat kaksi esimerkkiä siitä mitä opin tänä kesänä.

Käytännöllisten puutteideni takia olen tehnyt monta virhettä: olen ottanut väärän työkalun, seissyt oudoissa asennoissa ja tehnyt epäloogisia päätöksiä, vaikka olen yrittänyt tehdä parhaani.

Yksi läheisistä kavereistani, jolla on lukihäiriö, kuvailee sanojen käyttöä suunnilleen samalla tavalla kuin minä puutöitä. Sen takia nettideittailu ei ollut vaihtoehto hänelle, hän ei pidä kirjoittamisesta ja kirjallisesta kommunikaatiosta. On todella tylsä että hän tuntee olonsa ulkopuoliseksi, varsinkin koska hän on viisas, mukava ja kiinnostava henkilö. Mutta ymmärrän myös häntä. En halua aliarvioida omaa työtäni, mutta mielestäni kirjoittaminen on saanut liian suuren merkityksen monessa kontekstissa. Tunnen esimerkiksi henkilöitä joiden mielestä oikeinkirjoitus on todella tärkeää; he eivät hyväksy yhdyssanojen erikseen kirjoittamista edes kun he lähettävät viestejä deittisivustoilla. Ymmärrän että jos minä, ja muut jotka kirjoittavat ammatikseen, tekevät näitä virheitä lukijat voivat ihmetellä ja nyrpistää nenää – meidänhän kuuluu osata kirjoittaa. Mutta muuten tämä asenne on mielestäni järjetöntä ja outoa.

Nettideittailussa on etu että osaa kirjoittaa hyvin. Toisaalta on olemassa vaara että kirjoittaa “liian” hyvin, tämän minä olen itse kokenut: olen käynyt treffeillä joilla deittini on pettynyt siihen etten puhukaan niin sujuvasti kuin kirjoitan. Yhdestä asiasta olen kuitenkin 100% varma: jos joku olisi nähnyt minut katolla viime kesänä, en olisi saanut yhtäkään treffejä tulevaisuudessa!