Mr. right, right now
Tapasimme lämpimänä kesäyönä terassilla, juuri ennen baarin sulkemista. Saimme katsekontaktin, nostimme lasejamme skoolataksemme ja sitten hän seisoi edessäni hymyillen. Kello viisi kävelimme käsi kädekkäin kaupungin läpi, linnut lauloivat jo ja aurinko oli nousemassa. Poltimme ja joimme viiniä keittiössäni ja puhuimme ja puhuimme. Hän oli pikkukaupungista ja hänellä oli leveä murre. Hän piti metsästä ja hänellä oli kiltit silmät.
Aloimme tapailla. Joimme kahvia, kuuntelimme outoa musiikkia, emme koskaan katsoneet telkkaria. Hänen pyöränsä seisoi keskellä hänen pikku yksiön lattiaa ja joka puolella oli sanomalehtiä joiden päällä oli kuivattuja sieniä. Olimme niin erilaisia. Minä, kaupunkityttö jolla oli oma kauneuspalsta lehdessä ja rakasti tv-sarjoja ja baareissa käymistä. Hän, boheeminen metsäpeikko pitkällä tukalla, ilman tv:tä, joka työskenteli kokkina. Koko suhteemme oli tuomittu heti alusta.
Vaikka eromme olikin vaikea (en ole koskaan ollut hyvä tietämään milloin on aika lopettaa suhde ja olen aina jäänyt suhteisiin liian pitkään), en kadu sitä kesää sekuntiakaan.
Silloin tällöin tapaamme henkilöitä jotka koskettavat meitä tavalla tai toisella. Joskus vain kevyenä tuulena ja joskus hurjana maanjäristyksenä. En usko että näitä tapaamisia kannattaa nähdä epäonnistumisina, vaan jonain jota tarvitsimme juuri sillon. Täydellisenä juuri silloin.
Ne henkilöt jotka ovat tulleet ja menneet elämästäsi ovat tehneet sinusta sen henkilön joka olet tänään. Esimerkiksi se paras kaveri jonka kanssa jaoit kaiken joskus ja jota et enää tapaa koskaan. Teillä ei ehkä ole enää mitään yhteistä, mutta muistonne ovat vielä jäljellä. Sitten on tietenkin myös ne lyhyet, intensiiviset romanssit.
Välillä ehkä tarvitsemme “kesäkissojamme” joiden kanssa harjotella, ennen kuin on suuren rakkauden, elämän ja todellisuuden aika. Se ei kuitenkaan tarkoita ettei tunteet olleet aitoja ja ettei ne henkilöt olleet tärkeitä sinulle. Ne olivat Mr. tai Ms. right, right now sinulle.
Jaa olen kokki, en katso juurikaan tv:tä enkä pidä mitään turhia pinnallisia palstoja, nen myöskään kuulu facebookiin koska mielestäni ihmisen pitää osata ajatella omilla aivoilla eikä seurata massoja joka asiassa, kaverit saa puhelimella kii tai menee ovelle niinku aikoinaan kun ei penikoilla ollut vielä kännyköitä. Periaatteesta en tunge itseäni joka ikiseen some sekoiluun ym olen onenllinen näin, käyn työssä vuoden pari olen työttömänä vähän aikaa, käyn taas töissä, pidän siitä että näen erilaisia ravintoloita ja lounaspaikkoja näin saan parhana työkokemuksen, työttömäksi jääminen on aina riski mutta vaikka kokemust aja tutkintoja löytyy ei töitä aina löydy, kuitenkin tunnen olevani vapaa kun en ole kokoajan sidottu työelämään. Laiska en kuitenkaan ole koska työni hoidan aina 100 prosenttisella varmuudella ja ammattitaidolla. Baareissa en ramppaa koska olen nähnyt kuinka viaton viikonloppuryyppääminen lähtee käsistä
ja tuhoaa ihmisen. Sieltä pohjalta on helvetin rankkaa nousta mutta kun se onnistuu alat arvostaan elämän pieniä asioita etkä enää välitä turhista asioista. Olenko siis erilainen koska en mukaudu massoihin vaan ajattelen itse ja muodostan maailmankuvani itse en sen perusteella mitä iltalehti kirjoittaa tai mikä on facebookissa suosittua. Toisin sanoen kaikki tulevat suhteeni ovat tuomiottuja ellen löydä ihmistä joka on täysin samanlainen eli en ikinä koska täydellistä ihmistä ei ole.