“Milloin kerron diagnoosistani?”

Hei!

Minulla on autismi. Kun alan seurustella uuden henkilön kanssa, ja kun saan uusia kavereita, saan aina saman dilemman: milloin, missä ja miten kerron diagnoosistani?

Kerronko heti niin että he voivat tuomita minut, vai odotanko ja kerron myöhemmin? Minulla on hyvä kämppä, minulla ei ole holhoojaa tms. ja teen kokopäivätöitä. Olen aina käynyt tavallista koulua, tavallisella luokalla. Moni tuntuu kuitenkin uskovan että vain koska minulla on autismi olisin suljettuna omassa “kuplassa” ja että minulla täytyy olla avustaja ja etten voi tehdä mitään ilman avustajaa. On olemassa niin monta eri astetta autismia, jotkut ovat vaikeavammaisia autisteja ja heillä voi myös olla muita diagnooseja, kun taas esim. minulla on ei ole niin vakava diagnoosi… 

Diagnoosini näkyy parhaiten pienessä puheviassani kun lausun joitakin kirjaimia ja tämän takia vetäydyn pois sosiaalisista tilanteista uusien ihmisten kanssa. Voi mennä jopa kuukausia ilman että ajattelen diagnoosiani ja kun joku kysyy jos haluaisin että olisin syntynyt ilman diagnoosiani/voisin ottaa lääkkeen joka saisi pois diagnoosini, en osaa vastata rehellisesti. Jos minulla ei olisi diagnoosiani olisin voinut jäädä paitsi monesta kokemuksesta jonka olen kokenut enkä ehkä olisi yhtä vahva kuin olen nyt kaiken kokemani jälkeen. 

Eli, milloin minun pitäisi kertoa diagnoosistani suhteessa? Silloinhan näytän todella kuka olen ja olen haavoittuvainen. Onkohan minulla ennakkoluuloja muiden ennakkoluuloja kohtaan?

Y.t.,
A

HELENA VASTAA:

Hei A ja kiitois viestistäsi!

Ymmärtääkseni haluat tietää milloin on aika keroa suhteessa jostain joka tuntuu vaikealta ja miten sen voi kertoa parhaiten.

Vaikuttaa siltä, että sinulla on kokemusta siitä että muut tuomitsevat sinut diagnoosisi perusteella kun olet kertonut heti diagnoosistasi. Kirjoitat että toimit kuten kaikki muut ja ettei diagnoosisi näy ulospäin yleensä. Diagnoosisi on tietenkin osa sinua ja jotain jota kannat ja jonka kanssa elät. Kuten kirjoitat haluat että sinut nähdään sinä ihmisenä kuka oikeasti olet. Voit tuntea häpeää ja pelkoa kun sinun on kerrottava diagnoosistasi. Sinulla ehkä on huonoja kokemuksia diagnoosisi kertomisesta tai olet ehkä kuullut muiden huonoista kokemuksista. Mietit jos sinulla on ennakkoluuloja muiden ennakkoluuloja kohtaan, uskon että pelkäät pikemmin: pelkäät ehkä mitä muut ajattelevat sinusta ja autismista.

Tärkeintä on, että teet aina niin kuin sinusta tuntuu parhaimmalta. Jos haluat odottaa ja kertoa diagnoosistasi myöhemmin, tee niin. Sinun ei tarvitse miettiä mitä muut ehkä ajattelevat koska sinulla on oikeus odottaa ja kertoa kun sinusta tuntuu siltä. Useimmat ihmiset ymmärtävät miksi haluat odottaa diagnoosisi kertomisessa ja arvostavat luultavasti sitä että olet rehellinen suhteessanne – sehän on tapa tulla lähemmäksi ja ymmärtää toista henkilöä paremmin. Kirjoitat että kun kerrot diagnoosistasi näytät kuka todella olet ja olet silloin haavoittuvainen, se on hienosti sanottu. Sinun on siksi todella tärkeä oltava todella varma että haluat kertoa diagnoosistasi kun valitset että kerrot siitä. Kysyt miten ja milloin sinun on kerrottava diagnoosistasi, kerro kun tunnet olevasi valmis ja kerro tavalla joka tuntuu hyvältä sinulle. Kerro miten diagnoosisi vaikuttaa elämääsi, sekä hyviä että huonoja puolia ja mikä mielestäsi on vaikeaa. Älä selitä mitkä ovat tavallisimmat “oireet”, vaan kerro itsestäsi niin että hän jolle kerrot diagnoosistasi oppii tuntemaan sinut paremmin ja ymmärtämää sinua paremmin.

Lopuksi haluan kirjoitaa siitä että et viihdy sosiaalisissa tilanteissa uusien ihmisten kanssa puhevikasi takia. Et näe tätä ongelmana, mutta puhevikasi takia ehkä vältät näitä tilanteita vaikket oikeasti haluaisi. Tässä kysymyksessä suosittelen että puhut psykologin kanssa joka voi auttaa sinua. Voit myös lukea hyväksytyksi tulemisesta niin että opit elämään sinun todellisuudessasi ja ehkä muutat käyttäytymistäsi.

Onnea,
Helena