ajoitus

Ajoitus deittailussa?

Miten paljon oikea ajoitus ja rakkaus liittyvät toisiinsa?

“Ajoitus” voi kuulostaa epäseksikkäältä ja todella käytännölliseltä aiheelta kun puhuu rakkaudesta, joka periaatteessa on käytännöllisyyden vastakohta. Tunteethan ovat jotain jota harvoin pystymme ohjaamaan. Toisaalta ajoituksen on tunteiden lisäksi oltava oikea rakkaudessa. Jos henkilö haluaa saada lapsia todella paljon ja tapaa henkilön joka ei voi saada lapsia, heillä on ongelma; riippumatta heidän tunteistaan. Sama juttu jos rakastuu henkilöön joka on varattu. Emmekö me kaikki ole joskus tunteneet että “jos hän olisi sinkku, sopisimme täydellisesti yhteen”. Vain koska yhden illan aikana tuntee, että on kemiaa jonkun kanssa, se ei tarkoita että useimmat ihmiset vastaavat signaaleihin, vaan saa jatkaa elämäänsä tietämättä sitä, mihin se olisi voinut johtaa.

Olen äskettäin lopettanut suhteen käytännöllisistä syistä. Valitsimme jatkaa ystävinä sen sijaan, että taistelisimme suhteemme eteen, sillä meillä ei mielestämme ollut aikaa ja energiaa siihen. Hän oli muuttamassa toiseen kaupunkiin kolmeksi vuodeksi ja olimme vain olleet yhdessä muutaman kuukauden. Tunteet ja intohimo eivät puuttuneet ja meillä oli hauskaa yhdessä, mutta ajoitus oli todella huono.

Tämä tuntuu tietenkin surulliselta, mutta ehkä tapaamme taas.

 

Mitä luulet, miten paljon ajoitus ja rakkaus liittyvät toisiinsa?

 

Etsitkö edelleen sitä oikaa? Liity HappyPancakeiin.

dating


There are no comments

Add yours