Kun ei haluaisi sanoa stop suhteelle

Ei ole hauska saada “ei:tä” treffien jälkeen. Tiedämme varmaan kaikki miltä se tuntuu ja miten rankalta torjunta voi tuntua. Meillä ei ole yhtä suurta sympatian tunnetta heille, jotka lopettavat suhteen. Toisaalta voi tuntua vaikealta olla hän joka lopettaa suhteen. suhteelle

Joskus voi tapailla “hyvää tyyppiä” – sellaista joka on selvästi mukava ja arvostaa minua sellaisena kuin olen. Tulevaisuus hänen kanssaan vaikuttaa siis lupaavalta, mutta jokin kuitenkin puuttuu. Kun esimerkiksi olen puhunut kaverin kanssa treffien jälkeen, minun on vaikea selittää mikä tuntuu väärältä. Eikä tunnu oikealta jatkaa seurustelua, koska se tuntuu väärältä. Ainoa vaihtoehto on siis sanoa kiitos ja näkemiin, mikä saa minut tuntumaan kauheaksi.

Suoraan puhuen haluan melkein mielummin että minut jätetään kuin että minä jätän jonkun josta minä pidän. Sillä jos joku ei halua minua, en voi tehdä muuta kuin hyväksyä sen ja jatkaa elämää. Jos taas minä itse valitsen että lopetan suhteen, saan syyttää itseäni – on oma vikani että olen sinkku, sillä valitsin pois hänet elämästäni. Saan tästä haikean ja vähän epätoivoisen olon josta on vaikea päästä eroon. En voi syyttää muita kuin itseäni ja siitä voin saada pettyneen olon.

Jos tämä tapahtuu monta kertaa, siis että lopettaa seurustelun henkilön kanssa josta periaatteessa pitää, on ehkä aika pysähtyä ja miettiä valintojaan: miksi näin tapahtuu? Pitääkö minun olla hän joka jahtaa niin että voisin saada tunteita henkilöä kohtaan? Vai pelkäänkö suhteita ja henkilöitä jotka pitävät minusta?

Mitä te ajattelette tästä? suhteelle

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, tai ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa? Kommentoi!