03cc01a5253d38ce34b4a2b5b460f649

Sinun tyyppisi – väärä tyyppi?

Monet meistä etsivät tietyntapaista miestä/naista kun etsimme parisuhdetta. Mutta pitääkö “minun tyyppini” minusta? Ei välttämättä ja se voi aiheuttaa ongelmia.

Ajattelin kertoa vähän parhaasta kaveristani, joka on monella tavalla mahtava. Hänelle voi soittaa melkein milloin vain ja puhua miten pitkään tahansa kun halua puhua. Hän on myös kutsunut minut sponttaaneille illallisille vaikka kuinka monta kertaa ja ruoka on aina ollut yhtä hyvää. Jos minulla olisi huono rahatilanne, tiedän että hän lainaisi minulle ja hän auttaisi minua jos minulla olisi muita ongelmia. Voin aina luottaa häneen ja meillä on aina hauskaa yhdessä.

Mutta kaverini ei tietenkään ole täydellinen, hän voi joskus esimerkiksi olla vähän liian varovainen minun makuuni. Hänellä ei myöskään ole niin valloittava persoona ja hän voi olla aika laiska. Olemme kavereita koska asuimme samassa solussa kun opiskelimme. Olimme usein kahdestaan kämpässä viikonloppuisin, joten vietimme paljon aikaa yhdessä. Mutta minun on tunnustettava että kesti aika kauan ennen kuin ymmärsin miten mahtava hän on.

Kaverini on myös todella vaikea mukautua. Jos minä ja pari kaveriani esimerkiksi päätämme että matkustamme toiseen kaupunkiin juhlimaan, on turhaa kysyä häntä mukaan. Sillä kun me muut menemme “all in”, hän istuu yksin nurkassa ja juo oluttansa. Ja häpeää meitä. Hän on sellainen, eikä muutu.

Pointtini on: mielestäni kaverini deittailee ihan vääränlaisia naisia, jotka eivät sovi hänelle. Minun maailmassani hänen mahdollisuutensa tavata se oikea ovat sen takia pienet. “Hänen tyyppinsä” ovat aina nuorempia kuin hän, joka ei sinäänsä tarkoita mitään, mutta usein se tarkoittaa epäkypsyyttä jms. Monet haluavat jo ensimmäisten treffien jälkeen aloittaa suhteen, joka ei sovi kaverilleni niin hyvin sillä hän on ns. “slow starter”.

Samaan aikaan hänen vakaa luonteensa yhdistettynä näiden naisten “jännittävien” luonteiden kanssa ja kaverini hyvä ulkonäkö saa hänet vaikuttamaan kiinnostavalta näiden naisten silmissä. He ovat nimittäin niin erilaisia kuin kaverini ja se vaikuttaa olevan tärkeää kaverilleni. Mutta miten varmaa on, että näistä suhteista tulee jotain?

Olen siksi monta kertaa neuvonut häntä hakeutumaan toisenlaisten naisten luo, naisten jotka ehkä ovat vanhempia tai vakaampia. Jotka ovat vähän enemmän kuin hän. “Mutta se on tylsää”, hän vastaa.

 

Ennen kuin sovimme treffit jonkun kanssa on tärkeää että katsomme itseämme peiliin. Ei tarkastaaksemme kampauksemme, vaan yrittääksemme nähdä vahvuutemme. Sitten meidän pitäisi löytää joku joka pitää hyvistä puolistamme, eikä keskity siihen mitä meillä ei ole. Joskus kannattaa “aloittaa väärästä päästä” ja pyytä henkilöä treffeille joka ei oikeastaan ole “tyyppiämme”. Meidän tyyppimme voi itseasiassa olla väärä tyyppi.

 

8ebe7fe402af3aaa810bfcc04c73073b

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!

dating


There are no comments

Add yours