uupumus

Uupumus uhkaa deittailua

Luin viime viikolla tutkimuksesta jonka mukaan stressiin liittyvät sairaudet ovat lisääntyneet viime vuosina, eniten naisten keskuudessa. Jos siihen lukuun lisätään vielä he, joita ei ole laskettu mukaan tutkimukseen, uskon että sairaallisesti stressaantuneita on vielä enemmän. Plus he jotka eivät ole “sairaita”, mutta jotka kuitenkin tsemppaavat saadakseen elämän toimimaan. Minusta on aika puhua siitä, miten tämä vaikuttaa deittailuun ja mahdollisuuteen löytää suhde.
Tavallisin stressiin liittyvä sairaus on uupumussyndrooma, varsinkin työuupumus, niin sanottu burnout. En ole itse koskaan ollut sairaslomalla uupumuksen takia, mutta näin jälkikäteen olen ymmärtänyt että minun olisi pitänyt jäädä sairaslomalle muutama vuosi sitten. En ehkä ollut sairaalloisen uupunut, mutta tarpeeksi uupunut ymmärtääkseni miltä uupumussyndrooma voi tuntua. Olen tapaillut henkilöitä jotka ovat olleet työuupuneita ja haluan siksi korostaa paria asiaa ja kertoa kokemuksistani.

Miksi olla deittisivustolla jos on työuupunut?

Jos makaa sängyssä, tuijottaa kattoon ja on ihan uupunut – mitä silloin tekee deittisivustolla? Joillekin työuupumus tarkoittaa vain tätä. Mutta monelle, esimerkiksi minulle, se ei ole niin mustavalkoista. Kun olin työuupunut, voin ensin hyvin ja seuraavaksi olin todella väsynyt ja voin huonosti; oloni muuttui siis joka päivä.

Miksi deittailla henkilöä joka on uupunut?

Vastaus tähän kysymykseen on aika helppo, usein ei tiedä että hän jota deittailee on uupunut. Monet valitsevat olla kertomatta työuupumuksestaan, esimerkiksi koska heidän mielestä on raskasta puhua siitä tai he ehkä eivät halua sen vaikuttavat heidän rakkauselämään. Tai he eivät tiedä että he ovat työuupuneita.

Minkälaista on deittailla henkilöä joka on työuupunut?

Jos deittisi ei ole kertonut voinnistaan, se voi vaikuttaa sinuun. Deittisi voi ensin olla pirteä ja iloinen ja soitella ja lähettää viestejä usein. Ja yhtäkkiä muuttua väsyneeksi ja olla kuin kadonnut koska hän ei enää ole yhteydessä sinuun.

Mitä tehdä jos deittisi on työuupunut?

Tämä on todella vaikeaa. Minun kokemukseni mukaan voi mennä huonosti mitä ikinä tekeekään. Jos on liian aktiivinen ja jankuttaa että haluaa tavata liian usein, deitti sanoo luultavasti heippa. Jos jätät hänet rauhaan etkä soita tai lähetä viestejä ollenkaan, deitti voi tulkita sen suhteen loppuna. Uupunut henkilö ei nimittäin yleensä jaksa tehdä aloitteita pitää suhdetta elävänä.

Neuvoni on, että sekä hänen että sinun puolesta ottaa askel taaksepäin. Sano että olet aina siellä hänelle kun hän tarvitsee sinua, mutta anna hänelle tilaa.

ONKO SINULLA AJATUKSIA TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA TAI BLOGISTA? TAI EHDOTUKSIA AIHEISTA JOISTA VOISIN KIRJOITTAA TAI MUUTA? KOMMENTOI!

Lue lisää deittailusta kun voi huonosti TÄÄLLÄ.

dating


There are no comments

Add yours