mila-kunis-ashton-kutcher-1050×829

Sopivatko samanlaiset parhaiten yhteen?

Seurustelin kolme vuotta mahtavan henkilön kanssa. Olimme todella rakastuneita, mutta se oli myös melkein ainoa asia joka meillä oli yhteistä. Olimme eri mieltä politiikasta; emme halunneet asua samoissa alueissa; halusimme tehdä eri asoita lomalla; meillä oli eri käsitykset avoiliitosta, tulevaisuudestamme ja lapsista, jne. Yritimme hyväksyä toistemme erilaisuudet, mutta lopulta kumpikaan meistä ei ollut onnellinen.

Monet sanovat että on hyvä jos kumppani on erilainen ja että niin voi täydentää toinen toisiaan. Vastakohdat vetävät puoleensa, yin ja yang, ja niin pois päin. Olen itsekin sanonut niin (usein kun olen yrittänyt selittää ja perustella miksi seurustelen jonkun kanssa), mutta nyt olen todennut etten usko tippaakaan siihen teoriaan!

Ok, voi tietenkin olla hyvä jos täydentää joitain piirteitä, esimerkiksi että yksi on impulsiivinen, ulospäinsuuntautunut ja energinen, ja toinen rauhallisempi ja pidättäytyväisempi. Tämä pari voi löytää tasapainon kun impulsiivisella on joku joka “vetää hänet takaisin alas maahan” ja rauhallisemmalla on joku joka saa hänet välillä pois mukavuusalueestaan.

Kun on toisenlainen kuin henkilö jonka kanssa seurustelee saa kompromisoida usein. Tämä ei tarkoita että kaksi jotka ovat erilaisia eivät voisi seurustella, mutta että suhteet toimivat usein paremmin jos on (aika) samanalainen kuin hän jonka kanssa seurustelee. 

Arkiesimerkki: olette suunnitelleet että söisitte illallista ja näkisitte elokuvan yhdessä. Jos pidätte samasta ruoasta ja elokuvista, illasta tulee helposti onnistunut. Jos teillä on todella eri maut (esim. yksi pitää action-elokuvista ja toinen vihaa niitä, tai yksi on vegaani ja toinen rakastaa lihaa), teidän täytyy nähdä vaivaa sen eteen että löydätte vaihtoehtoja joihin te molemmat suostutte. En siis sano ettei ole mahdollista seurustella erilaisen henkilön kanssa, mutta miksi taistella vastavirtaan kun voi löytää jonkun jonka kanssa kellua myötävirtaan?

dating


There are no comments

Add yours