rakkaus voittaa

Rakkaus voittaa (melkein) kaiken

Miten paljon voi puhua tulevaisuudesta ensimmäisillä tai toisilla treffeillä? Onko hyvä kertoa heti mitä haluaa ja odottaa tulevaisuudelta tai voiko silloin pelottaa mahdollisen tulevan kumppanin pois? 

Ajattelin tätä kun katsoin tv-ohjelmaa “Tavoitteena usko, toivo ja rakkaus” Ylellä. Yhdessä jaksossa suntio Filip sai kysymyksen deitiltään Annalta: “Haluatko lapsia?”. Filip oli ymmällään ja tunnelma muuttui oudoksi. Lopulta hän vastasi että hän voi ajatella hankkivansa lapsia joskus, mutta että hän ei ollut ajatellut sitä sen enempää.

Oliko oikein Annalta kysyä lapsista niin aikaisin ja riskeerata että tilanne muuttuisi vaivalloiseksi? Kyllä, minun mielestäni. Hän vaikutti kaipaavan lapsia ja perhettä paljon. Hän ei siksi halunnut “tuhlata aikaa” henkilöön joka ei halua hankkia lapsia.

On kuitenkin olemassa muita aiheita elämässä joista voi puhua treffeillä. Esimerkiksi miten haluaa asua tulevaisuudessa. Asun itse maalla nykyään ja suunnittelen jääväni tänne. Viihdyn paremmin luonnossa kuin kaupungissa. Entä jos tapaan henkilön joka ei voi kuvitella asuvansa maalla; pitääkö meidän siinä tapauksessa puhua tästä heti ensimmäisillä tai toisilla treffeillä vai voiko se odottaa?

Minusta tämä voi olla ongelmallista. Jos vihtyy todella hyvin henkilön kanssa, miksi lopettaa seurustelu koska teillä on eri toiveita tulevaisuudelta? Paljon pitää tapahtua suhteessa ennen kuin on aika muuttaa yhteen. Et luultavasti lopettaisi tämänhetkistä elämääsi kenen takia tahansa, mutta rakastuminen muuttaa meitä. Kun tapaat sen oikean, hän on kaikkein tärkein henkilö elämässäsi. Asuntosi, mahtava parvekenäkymäsi tai pihasi saa ehkä väistää. Jos haluat elää elämäsi rakkauden kanssa sinun on ehkä uhrattava jotain elämästäsi, mutta se tapahtuu luonnollisesti.

Kun katson ympärilleni ja ystävieni suhteita näen monta kompromissia. Joku on jättänyt sukunsa 600 kilometrin päähän, toinen matkustaa monta tuntia päivässä töihin ja kolmas pitää huolta pihakukista joita hän ei oikeastaan halua. Mutta rakkaus painaa enemmän kuin kaikki tämä ja sitä emme saa unohtaa kun etsimme sitä oikeaa.

ONKO SINULLA AJATUKSIA TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA TAI BLOGISTA? TAI EHDOTUKSIA AIHEISTA JOISTA VOISIN KIRJOITTAA TAI MUUTA? KOMMENTOI!
dating


There are no comments

Add yours