Fake it till you make it
Ärsyynnyn helposti aamuisin, tulen usein myöhässä, olen hypokondrikko ja vähän neuroottinen. Lisäksi vihaan siivoamista, kaivan nenää, puhun unessa ja olen sävelkuuro. Näistä asioista en yleensä puhu ensimmäisillä treffeillä, en edes viidensillä. Mutta suhteissani en voi salata huonoja puoliani, haluaisinpa tai en. Partnerini hyväksyy huonot puoleni ja rakastaa minua kokonaisuutena. Se on hyvä puoli kaikessa huonossa.
Pointtini on, että samalla tavalla kuin työhaastatteluissa, haluamme myös treffeillä (seurustelun alkuvaiheessa) näyttää kaikki hyvät puolemme. Voi kuulostaa hienolta ominaisuudelta että on aina rehellinen ja sanoo mitä mieltä on, mutta se ei oikein toimi jos haluat saada henkilön rakastumaan sinuun. Alussa emme saa tehdä liian monta virhettä ennen kuin kaikki menee pieleen. Ei kerta kaikkiaan ole niin seksikästä tavata henkilö joka vain kertoo ongelmistaan kun tapaa hänet ensimmäistä kertaa. Voin kuulostaa kyyniseltä, mutta uskon että kestää jonkin aikaa kunnes voi pitää toisesta henkilöstä niin paljon että haluaa pitää hänestä huolta.
Alussa on vain jännitystä, kiinnostusta ja rakastumista. Henkilö jonka kanssa deittailee on jännittävä ja haluaa oppia tuntemaan hänet paremmin. Alussa haluaa vain että on ihanaa ja hauskaa. Lopulta huonommat puolet tulevat näkyviin, mutta toivottavasti siteet häneen ja tunteet häntä kohtaan ovat tarpeeksi vahvat että te kestätte sen.
Sinun täytyy ensin näyttää riittävän monta hyvää puolta itsestäsi, jotta voit näyttää huonommat, sen sijaan että näyttäisit kaikki huonot puolesi heti. Unelmoimme jonkun löytämisestä joka hyväksyy meidät juuri sellaisina joina me olemme, mutta päästäksemme sinne, meidän on pidettävä huonot puolemme sisällämme hetken. Fake it till you make it.
Cecilia, artikkelisi on asiallinen, lähtöasetus on negatiivispainoitteinen ja realistinenkin. On selvää, että ihminen käyttäytyy ja kenties jopa muokkaa omaa olemustaan ja ulosantiaan tosipaikan tullen, eli suuren kiinnostuksenkohteen ilmaantuessa paikalle . Siten ajatellen kehotus feikkaamaan on hiukan harhaanjohtava ja puutteellinen, joskin varmasti tottakin. (okay, myönnän, niin tapahtuu luonnostaan)
Yksikään ihminen ei lataa omia puutteitaan näkösälle toisen kohdatessaan, mutta omasta kyvyttömyydestään tai kokemattomuudestaan (lue myös kekeilemattomuudestaan) voi helposti kääntäen tehdä vahvuuden itselleen. Eli kun osuvasti perustelee ja kuvailee oman trumpetin soittoesityksen olevan ympäristölleen tarpeeton koetus, niin kyllä siitä pisteen saa kotiin. Kyse on positiivisesta asenteesta, ei negatiivisen minäkuvan kauppaamisesta.
Me ihmiset olemme erilaisia ja odotukset ovat arvaamattomat sekä miljoonia mahdollisuuksia täynnä. Sen vuoksi on tämä kommentointimahdollisuuskin olemassa, kiitos. Heikkoudet ja vahvuudet ovat mainitsemani soittamisen taidossa; miksi puhaltaa pilliin jota ei ole aikaisemmin kokeillut? Aivan, kaikki mahdollinen ajateltava taito ja osaaminen on vaatinut harjoittelua ja kuuntelu on armollinen opettaja. Oma kielensä on hyvä hallita ja koska täytyy opetella, niin virheet ovat ne parhaat opettajat. Ei voi olla niin että yhdestä kokemattomuudestaan tehdystä flopista saa ikuisen soittokiellon, rohkaistuna se ainoastaan vahvistaa osaamista.
Elämä on ihana opetus ja me saamme kokeilla koko elämämme ajan. Muista, se kuuluisa “jo seppä syntyessään”, eli valmis alan osaaja on utopiaa ja valhetta. Ihmistä tulee arvostaa ja niiden hyvien edukkaiden ominaisuuksien varjoissa värjöttelevät vähäisemmät avut kehittyvät käytettäessä. Opettele vaikka harjaamaan hampaat sillä niin kutsutulla väärällä kädellä, siitä se käänteinen kokeilu iskee kipinää ajattelun avartamiseen, kun aivot joutuvatkin töihin ns. rutiinisuorituksessa. Ihanaa kun olemme erilaisia ja saamme oppia toisiltamme.
Kiitos ajastanne, Moi