Deittaajat eivät saa helposti sympatioita

Ero voi murtaa kenet tahansa. Kaikki kaverit tietävät silloin että tarvitsee tukea ja rakkautta. Mutta saavatko deittaajat, siis sinkut jotka pyörivät deittikarusellissa ikuisesti, sympatioita? Eivät yhtä paljon kuin eronneet, minun mielestäni. 

Voiko verrata rakkaan menettämistä siihen, että saa rukkaset 49. kerran? Siis että luulee että tämä henkilö on vihdoin se oikea, mutta sitten saakin kuulla ettei hän halua jatkaa seurustelua. Näitä tilanteita ei varmaan voi verrata – suru ja kaipaus tiettyä henkilöä kohtaan jota voi tuntea eron jälkeen, ei tunnu samalta kuin jos treffien jälkeen “ei tunnu oikealta”. Hän, joka on kokenut eron, voi tuntea lohtua kaikista ihanista muistoista ja hänellä on ehkä lapsi(a) jonka takia suhde on ollut “sen arvoinen”, vaikkakin ero tuntuu raskaalta.

Jos on jumissa deittiviidakossa tuntee päinvastoin. Silloin ei ole ehtinyt kokea vahvaa yhteyttä häneen jota on tapaillut, eikä ole hyviä aikoja ja muistoja joita muistella.

Tämä luo toivottomuutta jota on vaikea ymmärtää jos ei ole kokenut tämän päivän deittimaailmaa. Monet, jopa läheiset ystävät, eivät ymmärrä miten surulliselta voi tuntua saada jälleen kerran rukkaset. “Ethän edes ehtinyt tutustua häneen kunnolla”, he voivat kommentoida. En, juuri niin. En ehtinyt tulla niin lähelle häntä tälläkään kertaa. Juuri se tekee minusta masentuneen. 

Tunnistatteko itsenne? Pitäisikö kavereiden olla ymmärtäväisempiä meitä sinkkuja vastaan? Vai pitääkö sinkkujen syyttää itseään? 

ONKO SINULLA AJATUKSIA TÄSTÄ KIRJOITUKSESTA TAI BLOGISTA? TAI EHDOTUKSIA AIHEISTA JOISTA VOISIN KIRJOITTAA TAI MUUTA? KOMMENTOI!