giveandtake

Be the bigger person

Deittimaailma netissä voi joskus tuntua maailmalta ilman lakeja ja sääntöjä. On ok tuomita toinen sekunnissa, kirjoittaa rumasti tai olla kirjoittamatta mitään treffien jälkeen. Uskon että kaikki jotka ovat nettideittailleet ovat kokeneet jonkin näistä asioista.

Ennen internetiä meidän piti tavata ihmisiä kasvotusten ennen kuin pääsi treffeille. Täytyi soittaa kotipuhelimeen ja sopia aika ja paikka sen sijaan että lähettäisi tekstarin tai meilin. Tämä oli aika ennen kuin treffi-apit antoivat meille mahdollisuuden tuomita henkilöitä joita emme ole tavanneet. Meidän täytyi ottaa seurakset toisella tavalla silloin kuin nyt kun voimme olla anonyymejä. Oliko kaikki ennen paremmin ja helpompaa? En ole varma. 

Mieti nettideittailun hyviä puolia. Miljoonittain sinkkuja maailman jokaisessa nurkassa etsivät netistä henkilöä jonka kanssa juttelisi. Eri hakutoimintojen avulla voit valita minkä tapaisia haluat tavata. Voit skannata alueen jossa asut tai lähettää viestin henkilölle joka asuu toisessa kaupungissa. He jotka asuvat maalla kylässä tai kaupungissa jossa vain asuu muutama tuhat asukasta voivat tutustua henkilöihin läheisistä kaupungeista ja ehkä löytää rakkauden. Ihmiset jotka pitävät samasta sukupuolesta voivat helpommin löytää kumppanin. Kännykällä voit chatata ja tavata henkilöitä eri maista kun olet matkoilla. Vanhemmat ja yksinäiset jotka ovat menettäneet kumppaninsa voivat kokea rakkauden taas. Kaikki voivat nettideittailla. Teineistä 90-vuotiaisiin.

Uskon että meidän on vain päivitettävä nettideittietiketti. Sinun täytyy ymmärtää että vain koska olet tietokonenäyttösi takana, kirjoittamasi voi loukata. Meidän on yritettävä olla herrasmiehiä ja -naisia myös nettideittimaailmassa. Minulla on mantra jonka mukaan yritän elää kun deittailen: “be the bigger person”. Se tarkoittaa että vaikka minua kohdeltaisiin huonosti, pidän pääni korkealla enkä alennu hänen tasoon joka loukkasi minua. Kiitän aina treffien jälkeen ja yritän olla niin rehellinen kuin mahdollista, myös silloin kun mielestäni treffeillä ei klikannut. En peru treffejä viime hetkessä koska jotain hauskempaa tapahtuu samaan aikaan, eikä mielestäni saa deittailla monta henkilöä yhtäaikaa (paitsi jos olette sopineet että se on okei). Jos me kaikki yrittäisimme ylläpitää hyvää deitti-ilmapiiriä, uskon että useammat uskaltaisivat kokeilla nettideittailua ilman että he pelkäävät että heitä loukataan tai torutaan. Mitä mieltä te olette?

dating


There is 1 comment

Add yours
  1. Vappu

    Iso riski on myös se, ettei profiileihin kuvailla aina oikeita ominaisuuksia vaan sellaisia, joka itse haluaisi olla. Osin nämä ovat myös toki tulkinnallisia, kun kommunikointi tapahtuu vain tekstin kautta,


Post a new comment