Mitä emme paljasta itsestämme

Yritän aina rohkaista kaikkia uskaltamaan olemaan oma itsensä treffeillä. Toisaalta on melkein mahdotonta näyttää “koko kuvan” ja kuka on jos menee vain vaikka kahvilan muutamaksi tunniksi treffeille. Siksi me yritämme, tiedostamatta tai tietoisesti, näyttää hyvän valikoiman parhaista ominaisuuksistamme ja emme puhu/näytä niin paljon huonoja ominaisuuksia. Näin ainakin minä toimin!

Olen huomannut selkeän kaavan puheenaiheistani treffeillä. Kerron mielelläni siitä mistä kirjoitan ja esimerkiksi että kirjoitan päiväkirjaa. Kerron myös että olen kiinnostunut siitä mitä yhteiskunnassamme tapahtuu, katson mielelläni dokumenttielokuvia ja keskustelen mielelläni näistä aiheista. Haluan kai että minut nähdään viisaana, kypsänä ja avoimena.

Kerron yleensä vain nopeasti toisesta aiheesta, joka myös on suuri osa elämääni: urheilu. Niin, pidän urheilusta, mutta ei kai siitä sen enempää tarvitse puhua? En puhu urheilusta treffeillä pääosin koska en halua että deittini näkevät minut “sportti-miehenä”. Monen mielestä henkilöt jotka harrastavat paljon urheilua ja/tai penkkiurheilua eivät ajattele muuta kuin juuri urheilua – olutta juova tyyppi hihattomassa jota ei saa häiritä kun Manchester United pelaa Liverpoolia vastaan. Ja miksi minä haluaisin että deittini luulisi että minä olen sellainen?

Puhuin kerran kaverini kanssa tästä. Hän on aika samanlainen kuin minä: kiinnostunut yhteiskunnasta, mutta myös urheilusta. Hän on erityisen kiinnostunut tenniksestä ja hän katsoo esimerkiksi viikossa monta tuntia tennismatseja. Kysyin häneltä miten hänen viime treffeillä oli mennyt naisen kanssa joka on todella kiinnostunut musiikista. Dialogiamme näytti suurinpiirtein tältä, minä olen C ja kaverini K:

C – Miten treffeillä meni?

K  – Nojaa, ei kai niin hyvin.

C – Ok, mistä te puhuitte?

K – Melkein vain musiikista.

Nyt putosin kärryiltä. Olen tuntenut hänet kymmenen vuotta eikä hän koskaan ole ollut varsinaisen kiinnostunut musiikista.

C – Sinähän et ole niin kiinnostunut musiikista?

K – Oikeastaan olen viime vuosina kiinnostunut siitä enemmän. 

C – Ok, siitä en tiennyt. Kerroitko että tykkäät katsoa tennistä? 

K – En, en usko että olisi ollut niin hyvä idea kertoa että istun monta tuntia tv:n edessä katsomassa tennistä. En ole itse asiassa koskaan kertonut siitä kenellekään jonka kanssa olen ollut treffeillä. 

C – Ok, mutta annatko mielestäsi rehellisen kuvan itsestäsi jos et kerro suurimmasta kiinnostuksenkohteestasi? 

Tähän väitteeseen, joka myös oli suunnattu minulle, hän ei vastannut. Puhuimme taas muutama viikko myöhemmin kun hän oli ollut treffeillä taas. Tällä kertaa hän oli kertonut rakkaudestaan tennikseen.

K – Hänestä se oli vähän outoa koska hän ei itse ole ollenkaan kiinnostunut urheilusta. Mutta hänestä oli kiva että minulla oli rakas harrastus! 

Nämä treffit johtivat, monesta eri syistä, suhteeseen. Kaverini antoi aikaisin selvän kuvan itsestään deitilleen kun hän kertoi mistä hän pitää eniten. Uskon että me kaikki voisimme tulla paremmiksi tässä!

Entä minä itse? Teille, blogilukijat, voin paljastaa etten istu lauantai-iltapäivisin kirjastossa lukemassa The Guardiania. En myöskään kirjoita silloin niin usein. Ei, lauantaisin lottoan ja joskus treenaan. Mutta sitähän teidän ei tarvitse kertoa muille!

No, mistä te kerrotte ja ette kerro treffeillänne?

Onko sinulla ajatuksia tästä kirjoituksesta, blogista, ehdotuksia aiheista joista voisin kirjoittaa tai muuta? Kommentoi!