25828

“Hänellä on ongelmia läheisyyden kanssa”

Hei, 
Olen ollut yhteydessä tosi söpöön mieheen, juttelimme alussa joka ilta, kohta aloimme myös FaceTimeata niin että tuntuisi kuin puhuisimme kasvotusten. Puhuimme noin 2 tuntia joka ilta. Puhuimme ihan kaikesta. Päivisin lähetimme kuvia kämpistä ja taloista (olemme molemmat töissä sillä alalla) ja vitsailimme että voisimme asua niissä..Sovimme yksi päivä treffit “keskivälissä” (asumme 860 km toisistamme). Se oli ihana viikonloppu, pussailimme ja halailimme paljon. Hän teki monta aloitetta! Lauantai-iltana tuintui kuitenkin kuin jokin olisi muuttunut ja kun meidän oli aika ollaa intiimejä, hän muuttui niin hermostuneeksi että hän melkein tärisi… Mitään ei siksi tapahtunut ja hän häpesi tosi paljon! Yritin sanoa ettei sillä ole väliä, mutten tiedä miten onnistuin siinä..Sunnuntaina oli aika matkustaa kotiin. Oli tosi vaikea sanoa hyvästit ja me molemman voimme siitä todella huonosti. Sunnuntai-iltana me juttelimme ja hän myönsi että hänellä on ongelmia intiimien juttujen kanssa. Hän kertoi että hän oli seurustellut naisen kanssa viime syksyllä, mutta hän loukkasi tätä naista todella pahasti ja nyt hän pelkäsi että hän loukkaisi minua myös. Hän on aikaisemmin sanonut että hän pitää minusta ja ettei ole reilua kumpaakaan kohtaan jos me alkaisimme seurustella nyt. Tuntui pahalta kuulla se koska uskoin todella että meistä voisi tulla jotain. Säikytinkö minä hänet vai onko hän oikeassa? Mitä tee nyt? Johtuiko kaikki etäisyydestä? (Minulla on lapsi) Hän sanoo ettei häntä haittaa vaikka minulla on lapsi, mutta en tiedä.. Olen nyt ihan tyhjä ja voin huonosti :( kaipaan hänen ääntään ja puheluitamme tosi paljon! Mitä minä teen?

Håkan vastaa:

Hei,
Kiitos viestistäsi.

Kirjoitat että saitte hyvön yhteyden toisiinne, puhuitte puehlimessa joka ilta. Pian vaihdoitte facetime:iin ja puhuitte kaikesta. Unelmoitte ja vitsailitte paikoista joissa voisitte asua. Se on luonnollista, kun kiinnostumme henkilöstä ja rakastumme, alamme haaveilla tulevaisuudesta hänen kanssaan. Rakastuminen pitää myös sisällään haavoittuvuutta. Olemma kaikki enemmän tai vähemmän haavoittuvaisia ja se riippuu mm. aikaisemmista kokemuksistamme elämässä. Voimme esimerkiksi tuntea ettemme riitä tai ettemme ole rakkauden arvoisia. Usein emme edes ole tietoisia että meillä on tämäntapaisia ajatuksia, mutta ne johtavat meitä silti valinnoissamme elämässä. Tulkitsen viestistäsi että olette vain tapaneet kerran ja että aluksi tuntui hyvältä, mutta että läheisyys ja intiimisyys säikähti hänet. Lopetitte kesken kaiken ja häntä hävetti ja hän kertoi ongelmastaan. Kysyt jos olet säikyttänyt hänet, jos hänen käytöksensä johtuu etäisyydestä asuinpaikkojenne välillä, tai jos se että sinulla on lapsi on syy. Nämä voivat tietenkin olla osasyitä, mutta suurin syy on luultavasti hänen ongelmansa intiimisyyden kanssa.

Tämä ei ole harvinainen ongelma ja se voi johtua monesta syystä, fysiologisista tai aikaisemmista kokemuksista elämässä koskien läheisyyttä, sekä lapsena että aikuisena. Se voi näkyä eri tavoilla, esimerkiksi haluttomuudella tai erektiovaikeuksilla. Se voi johtua huonosta itsetunnosta tai liian suurista odotuksista ja nämä voivat aiheuttaa riittämättömyyden tunteen. Hän ehkä tarkoittaa sitä kun hän sanoo että hän pelkää että sinä petyt häneen. Hän ehkä pelkää liian lähelle tulemista eikä pysty tehdä sitä mitä hän luulee että häneltä odotetaan. Sinun on tärkeä ymmärtää ettei se johdu sinusta. Kirjoitat että kaipaat häntä ja hänen ääntään. Mikset soita/kirjoita hänelle ja kerro että kaipaat häntä? Keskittykää siihen mikä toimi ja odottakaa läheisyyden kanssa. Intimiteettiongelmiin löytyy hyvää apua esimerkiksi seksologilta, jolle hänen tietenkin itse täytyy ottaa yhteyttä.

Tsemppiä,
Håkan

dating


There are no comments

Add yours